
Reissukuume on kytenyt nyt pari vuotta ja vihdoin sitä on mahdollista alkaa lievittämään. Tässä kohtaa valinnanvaikeus iskee kuitenkin täysillä – minne sitä sitten lähtisi lomalle?
Matkakohteen valinnanvaikeus
Eritysesti Euroopan Unionin alueella matkustaminen on nopeasti palautumassa normaalitilaan ja kesäksi moni mielii taas ulkomaille näkemään ja kokemaan uutta. Matkakohteita on kuitenkin yhtä monta kuin matkustajia ja jokaisella on omat mieltymyksensä. Valintaa helpottaaksemme olemme koonneet leikkimielisen listauksen matkailijatyypeistä, sekä koonneet jokaiselle ehdotuksia hieman erilaisemmista matkakohteista. Tsekkaa alta minkä tyyppinen matkailija sinä olet ja mikä matkakohde sinulle voisi sopia.
100%Lomailija – lomalle lompsis
Kun loma alkaa, tämä lomailija jättää kalenterin ja suunnitelmat kotiin ja antaa ohjakset jollekin muulle. Loman kaikki vaiheet on varattu hyvissä ajoin, eikä nyt tarvitse kuin suunnata lentokentälle, josta matkanjärjestäjä hoitaa loput. 100%Lomailija on tyyppi, jonka ulkomaanloma suuntaa usein all-inclusive hotelliin tai vähintään taskussa on lento+hotelli varaus koko porukalle. Valmismatkat ovat omiaan tälle matkailijatyypille, jolle rentoutuminen tarkoittaa täysillä olemista, suunnittelemisen ja aikatauluttamisen sijasta. Reissussa ei kuitenkaan tarvitse olla tylsää – kiertoajeluita ja ohjelmaa on varattu juuri sopivassa suhteessa jo ennen lomalle lähtöä. Matkustaminen Espanjaan tai Kreikkaan on klassinen valinta tälle lomailijalle, mutta me avarramme tätä ajatusmaailmaa hieman.
Suosittelemme tarkistamaan seuraavat kohteet:
- Split, Kroatia – rantoja, kansallispuistoja ja kaupungin palvelut pienellä vaivalla.
- Budapest, Unkari – kaupunkilomaa ja kylpylöitä.
- Grenoble, Ranska – all-inclusive lomaa Ranskan Alpeilla, lähemmäs aurinkoa on hankala päästä.
Nautiskelija – mikropanimoista Michelin ravintoloihin
Kesälomalla ei rahoja lasketa. Lomarahat kulutetaan viimeiseen penniin saakka oman hyvinvoinnin tukemiseen. Nautiskelija valitsee kohteensa sen tarjoamien mukavuuksien perusteella. Näiden ei tarvitse olla luksushotelleja eikä Michelin ravintoloita, mutta arvosteluiden tulee olla huippuluokkaa, jotta Nautiskelija saa ansaitsemansa tyydytyksen lomaltaan. Matkakohteesta tulee vähintään löytyä mikropanimo, viinibaari sekä useita ravintoloita erilaiseen nälkään. Nukkumapaikaksi sopii butiikkihotellin hiljainen huone, jossa pöyheiden vällyjen välissä voi ottaa unet ilman korvatulppia. Plussaa kohteelle tuovat useat kylpylä mahdollisuudet. Nautiskelija matkustaa usein Italiaan tai Ranskaan, tässä meidän ehdotuksemme:
- Hampuri, Saksa – panimoita ja kahviloita suurkaupungin tyyliin.
- Épernay, Ranska – Shamppanjaa ja ravintoloita upeita näköaloja unohtamatta.
- Porto, Portugali – portviinin kotipaikka ja trendikkäitä ravintoloita merellisessä ympäristössä.
Kulttuurihaukka – historian havinaa ja viinitiloja
Muistilista matkalle: ooppera, baletti, viinitila, historiallisia monumentteja… Näistä Kulttuurihaukka haluaa nähdä kaiken. Lisäksi hän tietää jo ennen saapumista missä on seuraavan gallerian avajaiset ja kenen ohjaama teatteriesitys on tämän kaupungin must-see. Kulttuurihaukka voi suunnata myös viinitilalle tai historialliseen kohteeseen kaupungin sijaan. Loman tarkoitus on nähdä taidetta ja oppia lisää kohteen kulttuurista. Tiedonjano ajaa tätä lomailijaa, jolle paras tapa rentoutua on ihastua, vihastua, yllättyä, nauraa ja inspiroitua. Kulttuurihaukka matkustaa monesti Saksaan, Ranskaan tai Italiaan.
Suosittelemme kuitenkin tarkistamaan seuraavat kohteet:
- Krakova, Puola – yksi ensimmäisiä UNESCOn listaamia maailmanperintökohteita.
- Firenze, Italia – Toscanan maakunnan pääkaupunki, kuin museo itsessään.
- Salamanca, Espanja – historiaa vaikka muille jakaa, Espanjan imperiumin kulttuurinen keskus.
Tutkimusmatkailija – menolippu maailmalle
Mikä on paras reppu matkalle? Kuinka lyhentää pakkauslistaa? Jos nämä kysymykset kuuluvat matkavalmisteluihisi, olet todennäköisesti Tutkimusmatkailija. Olet kaiketi säästänyt kaikki lomapäiväsi tätä matkaa varten, jotta voit nähdä ja kokea mahdollisimman paljon kerralla. Ehkä ostat vain menolipun, sillä et vielä tiedä minne päädyt. Tutkimusmatkailijan lomasuunnitelmat ovat löysähköt ja ne muuttuvat lennosta, kun muut reppureissaajat kertovat omia tarinoitaan mahtavista kohteista. Tärkeää on aloittaa kohteesta, josta on helppo päästä minne vain. Reissussa on parasta olla spontaani ja avoin uudelle, näin syntyvät parhaat kokemukset ja tarinat.
Suosittelemme tarkistamaan seuraavat kohteet:
- Ljubljana, Slovenia – upea kaupunki, josta nopea pääsy Itä-Eurooppaan sekä Adrianmerelle.
- Köln, Saksa – yksi Saksan vihreimpiä kaupunkeja ja erinomaiset yhteydet mm. Benelux maihin.
- Valencia, Espanja – kaikkea yhdessä kohteessa: merta, vuoristoa ja kaupunkielämää.
Bilereissaaja – uusia kohtaamisia ja underground bileitä
Matkalle mukaan lähtevät parhaat klubivaatteet sekä tummimmat aurinkolasit. Bilereissaaja janoaa sosiaalisia kohtaamisia sekä ytimessä tuntuvaa musiikkia. Oli kyse sitten kaupungin parhaasta cocktailbaarista, halvimmasta oluttarjonnasta tai full-moon rantabileistä, tämä lomailija näkee kohteestaan suurimman osan yöaikaan. Tämä on harvemmin perheloma. Päivät voi kuluttaa joko paikkakunnan cooleimman brunssin parissa tai uusien ystävien kanssa missä ikinä. Tärkeintä on hyvä fiilis, paikalla ei ole niin väliä ja lomasta jää aina hauskoja tarinoita kerrottavaksi kotona. Bilereissaaja matkustaa usein Bulgariaan, Berliiniin tai kesän festivaaleille.
Suosittelemme tarkistamaan seuraavat kohteet:
- Rimini – rantakaupunki, joka sykkii yöelämää.
- Pariisi – suurkaupungin menoa ja tarjontaa laidasta laitaan.
- Praha, Tšekki – edulliset hinnat ja erinomaiset oluet.
Vaeltaja – puhelin kiinni ja pois kaikesta
Kiinnostaako sinua lomalla tietokoneen ruudun tuijottamisen sijaan katsoa kauas horisonttiin vuoren rinteeltä tai rannalta täydessä hiljaisuudessa? Olet todennäköisesti Vaeltaja -tyyppiä. Mitä vähemmän kontaktia sinulla on ihmisen rakentamiin ympäristöihin, sitä rentoutuneempi olet. Vaellus tai vaikka purjehtiminen ovat Vaeltajan valintoja reissun kulkuvälineiksi. Yksi tapa on myös lähteä lomalle koiran kanssa, sillä karvakaveri auttaa pitäytymään hetkessä. Vaeltaja voi fyysisen vaelluksen lisäksi tai sijasta myös vaeltaa sisimpäänsä. Tähän oivan ratkaisun tuovat meditaatioretriitit sekä kaukana kaikesta olevat luontomajoitusta tarjoavat kohteet, joissa hiljentyä. Kesäloma reissu Norjaan, Itävaltaan, Portugaliin tai muuhun upeaan luontokohteeseen kuuluvat tämän lomailijan suosikkeihin.
Suosittelemme tarkistamaan seuraavat kohteet:
- Salzburg, Itävalta – portti Itävallan Alpeille sekä vuoristojärvien syleilyyn.
- Piran, Slovenia – pieni kalastajakaupunki, josta helppo pääsy merelle sekä kansallispuistoihin.
- Harz, Saksa – upeaa, vanhaa saksalaista metsää ja vaellusreittejä.
Pitääkö lomabudjetti?
Mikä tahansa matkailijatyyppi sinuun sopiikin tai jos olet sekoitus useampaa, on matkalle lähteminen vaikeaa, jos rahoitus puuttuu. Jos kuulut siihen joukkoon, jonka lähipiiristä ei nyt löydy jahtia, jolla purjehtia Kreikassa, asuntoautoa Keski-Euroopan kiertoajelulle tai edes sitä ranta-asuntoa Espanjassa, joutuu lomabudjettia laskeskelemaan hieman enemmän ulkomaille lähtiessä. Lomalla on kuitenkin kiva tehdä jotain normaalista poikkeavaa ja saada uusia kokemuksia. Paras tapa matkabudjetin kartuttamiseen on säästäminen hyvissä ajoin ennen lomaa. Elämässä kuitenkin tulee eteen yllätyksiä, joilta ei voi välttyä eikä lomalle aina pääse halvalla. Jos harkitset ottavasi lainaa lomaasi varten, niin muistathan vertailla lainoja löytääksesi sinulle parhaat lainaehdot. Moneezyn lainavertailu auttaa sinua tässä ja voit vertailla lainoja täysin ilmaiseksi.
Ei siis muuta kuin elämäsi lomareissua suunnittelemaan!

- mikrolainan ehdoista takaisinmaksuun ja riitojen ratkaisemiseen;
- optimaalisimpien lainatarjousten valinta;
- apua rahan saamisessa, jolla on negatiivinen luottohistoria.